3/23/2015

Touhua on siinä monenlaista...


Kyllä on ollut sitten touhukas maaliskuu! Olin viime viikon niin poikki, etten jaksanut edes avata tietokonetta, saati sitten yrittää kirjoitella jotain järkevään päinkään olevaa tekstiä. Väsymys ei (onneksi) johtunut huonosti nukutuista öistä, vauva on nukkunut ihan hyvin, vaan hektisistä arkipäivistä ja vielä kiireisemmistä viikonlopuista. Ehkä on tullut vähän ahnehdittua kaiken maailman vierailuja, kaupoissa käyntejä, siivousoperaatioita sun muuta. Olisi pitänyt osata ottaa vähän iisimmin. Mutta kun on niin mahtavaa, kun on voinut pitkästä aikaa taas tehdä asioita ilman, että pitää puolen tunnin välein päästä makamaan sohvalle raskausmahan kanssa. Toki vauvan ehdoilla on menty, mutta pieni kun nukkuu suurimman osan päivästä, on hyvin voinut käydä esimerkiksi Ideaparkissa shoppailemassa Nipalle juhlamekkoa ristiäisiin tai haahuilla Prismassa etsimässä oikean värisiä lautasliinoja ja keksejä kahvipöytään.

Reissun päällä. Väsynyt tuhisija. <3

Ja jälleen kotona. Väsynyt champion etualalla :D

Viime viikon viikonloppu vietettiin kaiken kukkuraksi keskellä ei mitään (Rautavaarassa) astetta päheemmissä valjakkokisoissa, joista mies nappasi valjakollaan SM-hopeaa. Aika huikeeta! Kisasaalis oli siis oikein mieltä hivelevä, mutta itse reissu meinasi ottaa meikäläistä vähän kupoliin, kun stressasin, miten vauvan kanssa siellä pärjätään. Huutoa ja itkuahan siellä oli enemmän kuin kotioloissa ja Nipsu päätti yhden päivän olla ilman päikkäreitä, joten ilta vietettiin yliväsynyttä vaippasankaria epätoivoisesti yrittäen nukuttaa.. :D No, reissusta selvittiin ja nyt on kisakausi viimein taputeltu tältä keväältä, joten eiköhän tämä arki ala ristiäisten jälkeen pikkuhiljaa tasoittumaan.

Mun shoppailuseura ei ollut ihan kauhean virkeää sorttia...

Iskälle on näitä hymyjä piisannut. <3

Tällä viikolla on siis neidin ristiäiset ja sehän tarkoittaa juhlakiireiden lisäksi myös sitä, että saadaan tulevat kummit S ja J (sekä ihana A-tyttö) tänne juhlimaan Nipsua ja moikkaamaan meitä tuolta etelästä! <3

Auringonpaiste houkuttelisi lähtemään pienelle happihyppelylle. Taidan pakata tytön vaunuun ja koirat bydeen ja lähteä haukkaamaan raitista kevätilmaa. Uskomatonta, että ens viikolla on jo pääsiäinen! Enkä oo vielä munan munaa ostanut. ;) Ihanaa viikkoa!
ps. Pahoittelut kännykän räpsyistä, kamera on ollut hautautuneena jonnekin minne aurinko ei paista. :D

Vähän harmaampi lenkkisää.

Vekkuli ilme :D

4 kommenttia:

  1. Vastaukset
    1. Joo nää hymyt on jotain niiiiiiiin parhautta! <3

      Poista
  2. Kummitädin murunen siellä! <3 <3 <3 Pian nähdään rakkaat!
    Ps. koristeet on kuivumassa jo! ;)

    VastaaPoista
    Vastaukset
    1. Ääää oli ihana nähä! <33 Koristeet jäi teidän pakasterasiaan btw! Tuuaan se rasia sit ku tullaan ;) <3

      Poista

Kiva kun kommentoit! :)