Kiljuva ja kääntyilevä nelikuinen

Taas on kuukausi vierähtänyt ja Sinna on jo 4kk vanha! Kolmen kuukauden kynnyksellä alkoi selkeästi vaihe, jolloin kehitystä tapahtui ihan hurjaa vauhtia niin fyysisessä kasvussa kuin motorisessa kehityksessä ja vuorovaikutustilanteissa. Katsotaampa, mitä kaikkea nelikuisemme elämään kuuluu:

Sen jälkeen, kun opin kääntymään selältä mahalleen (eka vasemman, nyt myös oikean kautta), oon tykännyt olla paljon enemmän masullaan. Ennen en oikein tykännyt hengailla sillain, mutta nyt se on kivaa. Tykkään katella mahallaan semmoista lelua, joka on piiiitkä ja jossa on kuvia. Tai sit hypistelen jotain lelua. Pään kannattelukin on jo onneksi helpompaa, mulla on aika iso pää koska äitin mukaan siellä on niin isot aivot kehittymässä, niin sitä on aika raskas ollut kannatella. Nyt mulla on kuitenki jo hyvät lihakset siellä alla, niin ainaki iskä kovasti kehuu.

Kun kävin lääkäri-tätillä ja neuvola-tätillä tuossa yks päivä tarkastuksessa, niin se lääkäri-täti heilutteli ja pumppas ja testaili mun lonkkaa tosi kauan. Meinasin jo ihan hermostua! Sitte joku toinenki lääkäri-täti tuli tekeen samaa. Kuulin, että äiti kyseli lääkäreiltä jotain ja kuulosti vähän huolestuneelta, mutta lääkäri-tätit sitten loppujen lopuksi vaan hymyili äitille, niin sitten äiti ei enää ollutkaan huolestuneen näköinen. Myöhemmin äiti sitte pahoitteli mulle, että on tainnut siirtää perintönä mulle löysät aka yliliikkuvat nivelet. Vissiin mun lonkat on sitte vähän niinkö löysät. Mutta ei se haittaa, iskä aikoo kuulemma pitää huolen, että mulle tulee vanhvat lihakset siihen ympärille!

"Äiti kauan mun pitää tässä pönöttää?"

Itehän alan jo kaljuuntua.

Lääkäri-tätin mukaan oon myös kasvanut hyvin. Sitten se kehu mua söpöksi ja iloiseksi, kun mää vähän jokeltelin sille. Oikeesti yritin kysyä siltä, että voitaisko jo päästä lähteen, kun mua alkaa kohta väsyttään. Mut ei se tajunnu, hymyili vaan mulle.

Mun lempparilelut on tällä hetkellä tuo Sofie-kirahvi, koska siitä on niin hyvä ottaa kiinni ja sen jalat saa kivasti suuhun. Omnomnom. Ja sitten toinen on mun norsu-unilelu, jonka kanssa nukun aina. Heitän sen yleensä naamani päälle ja rupeen koisimaan. Tutti suussa nukkumaan mennessä on aika must myös!

Opin tässä pari viikkoa sitten kiljumaan. Se on niin kivaa! Tykkään kiljua joka asialle. Jos oon iloinen, kiljun, jos mua naurattaa, kiljun, jos haluan huomiota tai mua väsyttää tai nälättää, kiljun. Tosi hauskaa pystyä näin kovalla volyymilla käyttämään omaa ääntä! Kyllä mä välillä jokeltelenkin. Ja joskus itkenkin, jos oikein ottaa kupoliin.

Mulla on nyt niin paljon tekemistä, kun oon oppinut kääntymään ja haluan katella maailmaa kokoajan, etten aina malttaisi nukkua. Sit jos oon tosi kauan putkeen hereillä, niin menee vähän huutamiseksi ja itkemiseksi hommat. Onneks ei kuitenkaan hirveen usein. Kaikki on vaan niin mielenkiintosta ja mä haluan reenata kääntyilyä ja mahallaan oloa ja miettiä, miten pääsisin eteenpäin. Sit joskus ne jutut tulee öisinkin mun mieleen ja heräilen tavallista useammin puhelemaan itsekseni ääneen. Tai pyörimään. Tai sit syömään, kun yleensä herätessä tulee sit nälkä. Nyt oon pitäny semmosia maraton-öitä, että oon heränny 5-6 kertaa. Sit välillä oon heränny vaan kerran, ku ei sitä iha joka yö jaksa herätä noin usein.

Istumaankin pitäis päästä. Aina kun mua pidetään sylissä, niin yritän punnata siitä istuma-asentoon. Sillain vaan näkee niin paljon paremmin ja enemmän ympärilleen! Ja vitsi kun vielä keksisin, miten pääsis ryömimään tai edes hiissaamaan itteä eteenpäin, niin ois tosi jees. Välillä meinaa turhauttaa, kun en pääse eteenpäin, vaikka kuinka nostan peppua ylöspäin ja revin käsillä matosta vauhtia. Phuuh. Niin joo ja opin tässä just ottamaan kii omista varpaista! Vähänkö siistiä!

En kutia vielä(kään), mutta oon oppinut nauramaan. Eniten mua naurattaa, kun iskä höpöttää mun kanssa. Esimerkiksi leikkii semmosta Kukkuu! leikkiä, jossa oon piilossa harson alla ja sit en yhtäkkiä ookaan. Seki välillä naurattaa, kun mun mahaa päristellään.

Oon vieläki pelkällä maito-ruokavaliolla. Äiti sanoo, että ehkä sitte ku täytän 5 kuukautta, aletaan maisteleen pikkuhiljaa soseita. Aiko kuulemma ite tehä niitä mulle yhessä mun isotätin kanssa, joka on kokki. Ku äiti on vähä urpo noissa ruuanlaittopuuhissa välillä. No, maito siis maistuu mulle ja hotkasen sen yleensä 5 minuutissa huiviin. Sit taas leikkimään!

"Say whaaaaaat?!"

Kehityskaarta 2-4 kk :)

Tykkään käydä lenkillä yhdessä äitin ja/tai iskän ja siskojen kanssa. MUTTA en tod. halua enää olla vaunuissa, ne on ihan tyhmät, kun ei sieltä näe mitään! Niimpä mut lykätään nykyään lenkeille turvakaukaloon ja matkarattaisiin. Saan sieltä pällistellä maisemia ja joskus jopa torkahtaa, jos vaan maltan. Äiti sanoo, että onneksi mun kummit tuo kesällä vaunuihin jonku ihme osan, että voin sitte taas mennä vaunuissa. On kuulemma rasittavaa lenkkeillä matkarattailla ku ne on nii köppänät. Hehee musta kait se on hauskaa!

Oon aika iloinen tyttönen, aamuisin herään jokeltelemaan ja hymyilemään, äiti ja iskä tykkää siitä tosi paljon. Yleensä aamuisin herään klo 7.30-9 välillä ja iltaisin meen nukkumaan jo klo 19 paikkeilla. Ei vaan jaksa enää valvoa, ku tää kaikki tekeminen väsyttää niin kovin. Päikkäreitä nukun millon mitenkin, yleensä vähintään 20min ja maksimissaan 1h ja ehkä 3-5 kertaa päivässä. Nyt mä meen  taas nukkumaan, moikka kaikille!

Terkuin,

Sinna