3/30/2015

Ristiäisviikko ja lahjukset


Meidän pieni töyhtöhyyppä sai lauantaina nimen ristiäisissään. :) Koko viime viikko meni enemmän ja vähemmän ristiäisiä valmistellessa, leipoessa ja siivotessa ja onneksi juhlat on nyt ohi! Tuntuu jotenkin tosi vapauttavalta ja huojentavalta, että ristiäiset on nyt vietetty, ihan niinkuin se vauva-arki pääsisi vasta noiden juhlien myötä kunnolla alkamaan. Pohdin vielä, tulenko käyttämään vauvamme oikeaa nimeä blogissani vaiko en. Ihanat nimet hän sai, keskimmäinen nimistä lisätään tosin vasta myöhemmin hänelle, se lähti maistraatin nimilautakunnalle hyväksyttäväksi. Kyseistä nimeä kun ei vielä kellään (ihmisellä) Suomessa ole! Ensimmäinen eli kutsumanimi ja kolmas eli meikäläisen suvusta perintönä kulkeutuva nimi puolestaan löytyvät jo Suomen nimirekisteristä. :)

En itse ehtinyt kuvailla juhlissa lainkaan, joten teen ristäispostauksen jahka saan meidän hovikuvaajalta kuvat itselleni. Meillä oli siis ristiäisissä kuvaamassa sama ammattikuvaaja, joka hoiti myös meidän häiden kuvaamisen muutama vuosi sitten. Ja kyllä kannatti palkata kuvaaja ristiäisiin, sillä muuten niiden kuvasaldo olisi ollut melko ankea! :D Otettiin myös muutamia potrettikuvia ydinperheen, kummien ja isovanhempien kesken. Vauvan kummitäti otti vielä myöhemmin juhlissa muutaman kuvan musta ja vauvasta.

Oltiin miehen kanssa oltu ristiäisissä viimeksi vuosia sitten, eikä oltu tajuttu, että ihmisillä on tapana tuoda lahja vauvalle juhliin tullessaan. Kotona sitten ihmeteltiin sitä lahjamäärää, joka juhlapaikalta oltiin roudattu mukanamme. :D Otin eilen kuvat lahjoista, kun kuitenkin unohdan, mitä meidän murunen juhlissaan sai (ja keneltä). Kuvissa näkyvien ihanuuksien lisäksi tuli myös rahalahjoja ja lahjakortti.


Aivan mahtavaa, että tällä viikolla on pääsiäinen, sillä se tarkoittaa ekstrapitkää viikonloppua ja yhteistä aikaa koko perheen kesken! Jos saisi vähän nollattua näitä hulinoita ja tehtyä jotain kivaa yhdessä. Haluaisin ainakin leipoa jotain hyvää - pääsiäiseen hyvin sopiva persikkarahkatorttu ja mun mielessä jatkuvasti kummittelevat lohitartarit vois olla aika hyvät valinnat! Tietysti pääsiäismunia ja pajunkissoja pitää käydä hakemassa ja ehkä voisi muutenkin jo tuoda vähän kevättä värien muodossa kotiin. Etupihallakin on vielä talviset lyhdyt ja kranssit. :D

Viikko aloitettiin aamuisella lääkärineuvolalla, jossa vauva sai rotavirus"rokotteen" eli sen suun kautta annettavan liuoksen. Nyt toivotaan sormet ja varpaat ristissä, ettei pienelle tulisi ainakaan pahoja oireita siitä. Ja ettei rotavirus tarttuisi meihin! Käsidesi ja käsienpesu kunniaan seuraavan reilun viikon ajan. ;)
  
Kivaa pätkäviikkoa hei kaikille!



3/23/2015

Touhua on siinä monenlaista...


Kyllä on ollut sitten touhukas maaliskuu! Olin viime viikon niin poikki, etten jaksanut edes avata tietokonetta, saati sitten yrittää kirjoitella jotain järkevään päinkään olevaa tekstiä. Väsymys ei (onneksi) johtunut huonosti nukutuista öistä, vauva on nukkunut ihan hyvin, vaan hektisistä arkipäivistä ja vielä kiireisemmistä viikonlopuista. Ehkä on tullut vähän ahnehdittua kaiken maailman vierailuja, kaupoissa käyntejä, siivousoperaatioita sun muuta. Olisi pitänyt osata ottaa vähän iisimmin. Mutta kun on niin mahtavaa, kun on voinut pitkästä aikaa taas tehdä asioita ilman, että pitää puolen tunnin välein päästä makamaan sohvalle raskausmahan kanssa. Toki vauvan ehdoilla on menty, mutta pieni kun nukkuu suurimman osan päivästä, on hyvin voinut käydä esimerkiksi Ideaparkissa shoppailemassa Nipalle juhlamekkoa ristiäisiin tai haahuilla Prismassa etsimässä oikean värisiä lautasliinoja ja keksejä kahvipöytään.

Reissun päällä. Väsynyt tuhisija. <3

Ja jälleen kotona. Väsynyt champion etualalla :D

Viime viikon viikonloppu vietettiin kaiken kukkuraksi keskellä ei mitään (Rautavaarassa) astetta päheemmissä valjakkokisoissa, joista mies nappasi valjakollaan SM-hopeaa. Aika huikeeta! Kisasaalis oli siis oikein mieltä hivelevä, mutta itse reissu meinasi ottaa meikäläistä vähän kupoliin, kun stressasin, miten vauvan kanssa siellä pärjätään. Huutoa ja itkuahan siellä oli enemmän kuin kotioloissa ja Nipsu päätti yhden päivän olla ilman päikkäreitä, joten ilta vietettiin yliväsynyttä vaippasankaria epätoivoisesti yrittäen nukuttaa.. :D No, reissusta selvittiin ja nyt on kisakausi viimein taputeltu tältä keväältä, joten eiköhän tämä arki ala ristiäisten jälkeen pikkuhiljaa tasoittumaan.

Mun shoppailuseura ei ollut ihan kauhean virkeää sorttia...

Iskälle on näitä hymyjä piisannut. <3

Tällä viikolla on siis neidin ristiäiset ja sehän tarkoittaa juhlakiireiden lisäksi myös sitä, että saadaan tulevat kummit S ja J (sekä ihana A-tyttö) tänne juhlimaan Nipsua ja moikkaamaan meitä tuolta etelästä! <3

Auringonpaiste houkuttelisi lähtemään pienelle happihyppelylle. Taidan pakata tytön vaunuun ja koirat bydeen ja lähteä haukkaamaan raitista kevätilmaa. Uskomatonta, että ens viikolla on jo pääsiäinen! Enkä oo vielä munan munaa ostanut. ;) Ihanaa viikkoa!
ps. Pahoittelut kännykän räpsyistä, kamera on ollut hautautuneena jonnekin minne aurinko ei paista. :D

Vähän harmaampi lenkkisää.

Vekkuli ilme :D

3/19/2015

Riemukaarella


Näin keväisin alkaa matkustusjutut taas polttelemaan, tekisi mieli lentää sinne ja tänne ja tuonne, nähdä ja kokea, taltioida kameralla ja silmillä, haistella uusia tuulia ja maistella muun maan makuja. Oi että. Ihan heti ei kuitenkaan ole tiedossa sen kummempia matkoja, lähinnä kotimaan reissuja auton kyydissä, joten pahimpaan matkustuskuumeeseen ajattelin vihdoin purkaa teille näitä viime kesän Pariisissa räpsittyjä kuvia tunnelmineen. Jotenkin hassua ajatella, että olin jo tuolloin raskaana, mutta meillä ei miehen kanssa ollut hajuakaan siitä. Vauva on päässyt jo mahassa ollessaan ulkomaan reissuille. :)







Riemukaarihan on tietysti jo itsessään näkemisen arvoinen kohde. Varmaan suuri osa Pariisiin matkustavista tahtoo nähdä siitä edes vilauksen ja moni varmasti törmääkin Riemukaareen talsiessaan pitkin Champs-Élyséesiä. Mutta meikäläisen vinkki numero yksi on, että kavutkaa Riemukaaren huipulle! Muutaman roposen siitä lystistä saa pulittaa ja "muutaman" porrasaskelman huipulle saa kavuta, mutta on takuulla sen arvoista. Kattokerroksesta on meinaan melkoisen hienot näkymät, esimakua saatte näistä kuvista:






Vinkki numero kaksi on lisäviilausta varten; ajoittakaa Riemukaari-visiitti sellaiseen aikaan päivästä, jolloin alkaa hämärtyä. Me kivuttiin Riemukaarelle niin, että ehdittiin hyvin ottaa kuvia maisemista ennen kuin illan päänäytös alkoi; Eiffel-torni tarjoili mahtipontisen valoshown, jota kyllä kelpasi tuijotella tovin jos toisenkin. Muutenkin kaupunkia oli kiva tiirailla sekä valoisaan että hämärään aikaan, ihan eri fiilikset sai maisemista.

Tää olikin muuten reissun ainoa päivä, kun jaksettiin valvoa niin myöhään, että oltiin hämärän aikaan ulkona. :D



3/12/2015

Totuuden torvi



Banana Mama's blogin iloinen ja sädehtivä Erika-Maria haastoi meikäläisen kertomaan paljastuksia itsestäni. Ei kait siis muuta kuin tuumasta toimeen!

Säännöt:

"Jokaisen haastetun pitää kertoa 11 asiaa itsestään.
Haastetun pitää vastata haastajan 11 kysymykseen.
Haastetun pitää valita 11 blogia, joilla on alle 200 lukijaa.
Haastetun pitää esittää 11 uutta kysymystä haastetulle.
Sinun pitää kertoa, kenet 11 olet haastanut.
Ei takaisin haastamista."

1. Himoitsin koko raskausajan lohitartareita, herkkua, jota meillä on miehen kanssa ollut tapana aina silloin tällöin tehdä. En oo vieläkään saanut aikaiseksi valmistaa niitä, vaikka synnytyksestä on jo 5 viikkoa! :D

2. Stressaan aika paljon etukäteen tilanteita ja asioita, jotka on mulle uusia. Esimerkiksi nyt, kun lähes kaikki on vauvan kanssa uutta ja tuntematonta, mietin valmiiksi erilaisia skenarioita siitä, miten vaikkapa kaupassa käynti vauvan kanssa kahdestaan menisi tai miten siihen pitäisi valmistautua ja mikä voisi mennä "pieleen". Viime viikonloppuna oltiin valjakkokisoissa ja mä stressasin jo etukäteen, että mitä jos vauva vaan itkee siellä tai mitä jos siellä ei oo mitään paikkaa missä imettää (vaikka meillä oli varalta pumpattua maitoa pullossa mukana)..

3. Ennen olin ihan kesäihminen, mutta viime vuosina oon huomannut lämpeäväni enemmän talvelle. Siis sille oikealle talvelle, johon kuuluu lumi ja pakkanen. Ehkä nimenomaan kevättalvelle, että aurinkokin näyttäytyy!

4. Ollaan miehen kanssa oltu yhdessä jo 8 vuotta ja vieläkin aletaan nukkumaan lusikassa. Ihan vasta sanoin viimeksi miehelle nukkumaan alkaessa, että Eikös ne monta vuotta yhdessä olleet parit nuku tässä vaiheessa jo visusti eri päädyissä sänkyä? johon mies tuumas että Jos sä semmosta ootit, niin oot kyllä mennyt väärän miehen kanssa naimisiin. :D On kyllä ollut ihana huomata, että vauvan syntymän jälkeen sitä katselee tuota miestä vielä enemmän sydän läpättäen.

5. En tajua yhtään (nyt niin pinnalla olevista) puutarhajutuista. En kukista, en kasveista, enkä yrteistä. Että miten niitä istutetaan tai varsinkaan miten ne saa pysymään hengissä!

6. Mulla on tympeä tapa ajatella aina kun jotain hyvää tapahtuu, että kohta varmaan tapahtuu sitten vuorostaan jotain pahaa. Niin kuin hyvää ei voisi sattua kohdalle ilman jotain negatiivista! Oon yrittänyt jo kaaaauan aikaa päästä tästä ajattelutavasta eroon.

7. Katson Salkkareita. Ne vaan kuuluu meikä-suomalaisen elämään samassa kategoriassa saunan ja jääkiekon ja muiden suomalaisasioiden kanssa.

8. Mulla on tosi huono ryhti. Nuorena röhnötin niin etukumarassa, että oon kaikissa valokuvissa ihan gorillan näköinen (siis ryhtini puolesta! ;).

9. En oo ikinä polttanut tupakkaa, en edes maistanut. Enkä niitä muitakaan; nuuskaa, huumeita, sikareita jne. High five meikälle!

10. Koen, että oon aina ollut vähintäänkin perusonnellinen. Ja sitä kautta tosi onnekas.

11. En osaa nukkua metelissä. En liikkuvissa ajoneuvoissa, en telkkarin tai pyykkikoneen pauhaessa taustalla. En silloin kun meidän armas vauvamme hölisee öisin omia juttujaan sängyssään. Muutama päivä sitten päätin kokeilla laittaa yöksi korvatulpat. Ah, mitkä unet sainkaan nukuttua (ja kuitenkin herään niihin tarpeellisiin ääniin tulppien läpi)!


Sitten niihin Erika-Marian kysymyksiin:

1. Mikä sai sinut aloittamaan bloggaamisen?
Ihan alunperin pistin pystyyn hääblogin. Halusin jonkin paikan, jonne tallettaa ideat ja ajatukset tulevia häitämme koskien. Häiden jälkeen päättyi luonnollisesti hääblogin elinkaari, mutta en enää oikein osannut olla ilman blogia. Siispä avasin tämän nykyisen blogini ja tällä tiellä ollaan edelleen. :)

2. Jos olisit julkisuudenhenkilö, kuka olisit?
Olisin varmaan Jennifer Lawrence, koska hän on päässyt näyttelemään mun ykkössuosikissa, Nälkäpelissä pääosaa. Tai sitten olisin Jane Austen, olisi siistiä olla Ylpeys ja ennakkoluulon kirjoittajan pään sisällä ja nähdä ja kokea 1800-luvun elämää.

3. Mihin maahan haluaisit seuraavaksi matkustaa?
Islanti oli mun ja miehen matkalistalla seuraavana, ennen kuin saatiin kuulla vauvan tulosta. Ehkä tässä elämäntilanteessa haluaisin matkustaa jonnekin lämpimään, jossa on turkoosia vettä ja hotellipaketti, joka luo mahdollisimman rennot ja helpot puitteet pienen kanssa matkustamista ajatellen.

4. Onko sinulla elämänohjetta, jos on millainen/mikä se on?
Muistuttelen itselleni aina, että "Nauti pienistä ilon hetkistä" ja "Älä stressaa turhasta". Yritän aina ottaa miehestäni mallia, hän on niin positiivinen ja iloinen ihminen ja osaa nauttia elämästä ilman turhia panikointeja.

5. Miten rentoudut?
Hyvän leffan tai sarjan ääressä. Miehen kainalossa. Leffateatterissa. Herkkujen äärellä. Jalkahieronta on aika ässä! Blogeja tai kirjaa lueskellen.

6. Leffa vai kirja?
Riippuu ihan sen hetkisestä fiiliksestä! On aikoja, jolloin olen kokoajan nenä kiinni kirjassa ja on aikoja, jolloin en jaksa edes vilkaista kirjoihin päin. Tällä hetkellä keskittyminen ei riitä kirjojen kahlaamiseen, joten valitsen leffan (vaikkei keskittyminen kyllä nykyään riitä kokonaiseen leffaankaan :D).

7. Jos saisit viettää päivän juuri niin kuin haluat, mitä tekisit?
Hmm! No aamulla rauhallinen herätys ja tavallisesta poikkeava aamupala. Sitten ehkä vähän shoppailemaan ja lounas kaupungissa. Kotona köllimistä koko perheen voimin ja kävelylenkki vaikkapa kaupungin maisemissa. Illemmalla leffaan ja sieltä kotiin syömään. En näin äkkiseltään sen hehkeempää keksinyt. :D

8. Ihanin vaate, jonka omistat?
Jaaaaa, tästä tulikin mieleen, että pitäisi varmaan kaivella tuolta hyllyjen kätköistä mun normaalit vaatteet esille ja pistää raskausajan vaatteet pois..! :D Varmaan se ihanin vaate on joku noista juhlamekoista.

9. Mitä on seuraavaksi ostoslistallasi?
Hammastahna. Mutta jos ei puhuta ruokakauppaostoksista, niin Diorin geelimäistä päällyslakkaa pitäisi hankkia uusi puteli. Niin ja ristiäisiin mekko (ellei jokin omista vanhoista mene sujuvasti päälle!).

10. Millainen olet äitinä?
Vaikea sanoa vielä, kun olen niin tuore tapaus. En kuitenkaan varmaan ihan se perinteisin. Varmaan sellainen höpöttelevä ja paljon jutteleva äiti. Aktiivinen, toivoisin. Siis vauvan kanssa.

11. Mitkä kolme asiaa ottaisit mukaan autiolle saarelle?
Riippumaton, cokista ja Gillian Flynnin uusimman teoksen (jota ehdin pari sivua lukea ennen synnytystä).



Heitämpä haasteen eteenpäin murulleni aka ystävälleni Selinalle Kun äiti kelaa -blogiin, ihanalle ja pirteälle Minnalle Perhosia masussa -blogiin, kiistatta hauskimmalle bloggaajalle Lauralle Mamma rimpuilee -blogiin ja koukuttavasti ja elämänmakuisesti kirjoittavalle Annalle Anna Karin -blogiin. En kyllä katsonut nyt lukijamääriä haastamistani blogeista ja haastelin vain neljä bloggaajaa, mutta sou not!


Kysymykset teille arvon haastetut:

1. Pääsiäismuna vai mämmi? Miksi?
2. Jäikö koululiikunnasta traumoja? Kerro mehevimmät traumat!
3. Paljasta salainen (salaiset) paheesi!
4. Jatka lausetta sopivalla substantiivilla tahi verbillä: Olen hyvä __________ ja loistava __________!
5. Tämän hetken katsotuin sarjasi tv:stä/Netflixistä/tms?
6. Mikä oli paras tekemäsi kolttonen lapsena?
7. Kuvaile tyypillistä arkipäivääsi viidellä eri adjektiivilla.
8. Rustaa unelmiesi treffit. ps. Deittikumppanin ei tässä kuvitteellisessa tehtävässä tarvitse olla oma miehesi. ;)
9. Mikä on viimeisin lukemasi kirja? Heitä pika-arvostelu siitä.
10. Keneen Greyn Anatomian hahmoista samaistut eniten ja miksi? Jos et tiedä mikä Greyn Anatomia on ja/tai et ole katsonut sitä, shame on you ja mars dvd-ostoksille!
11. Oliko tänään hyvä vai huono päivä? Miksi?

3/09/2015

Maaginen 1kk


Voi, meidän Nipa on ohittanut jo 1 kuukauden rajapyykin! Mihin tämä kuukausi oikein hävisi? Ensimmäiset kaksi viikkoa tuntui melko tahmealta ja ikuisuuden kestävältä ja viimeiset kaksi viikkoa puolestaan ovat hujahtaneet ohi niin että viuh vain. Tämä 1 kk ylittäminen tuntuu ensimmäiseltä etapilta, merkkipaalulta, pysäkiltä. Vaikea selittää, miksi. Ehkä kun tässä vaiheessa voi jo alkaa oikeasti päättelemään jotain vauvan luonteesta ja temperamentista. Ja ehkä jo pienesti huokaista helpotuksesta, että vauva on tainnut säästyä koliikilta (ainakin luin, että koliikin olisi pitänyt jo alkaa, jos olisi tullakseen). Tässä vaiheessa pääsee myös neuvolaan tarkastelemaan ensimmäistä kertaa vauvan kehitystä.

Tässä vaiheessa elämäänsä meidän Nipa Nipsutin on melko tyytyväinen pakkaus. Välillä toki kouraisee masusta ja sitten itkettää, samoin jos on tullut valvottua ja hölpöteltyä koko päivä ja yliväsymys iskee päälle. Mutta muuten neiti tuijottelee tyytyväisen näköisenä ympärilleen, tykkää kuunnella mun kanssa musiikkia ja siitä kun tanssitan sitä musiikin tahtiin. Me ei kuunnella lasten lauluja, kun en oikein osaa niitä. Sen sijaan me kuunnellaan musiikkia klassisesta räppiin ja rokkiin. Ja voi että Nipsu tykkää! Tällä hetkellä suosikki taitaa olla Elastisen Eteen ja ylös, sen tahdissa jalat vispaa eniten. Hiusten harjaaminen ja iskän kanssa kylpeminen on myös Nipan lempparipuuhia.

Hassuttelukuvia murusen kanssa - ollaan lähdössä neidin enon 8-vuotissynttäreille. Vanha eno :D



Kuvakirjojen kuvia ja hoitopöydän luona olevia Muumi-tarroja katsellaan silmät suurina. Mahallaan ollessa harjoitellaan pään kääntämistä ja kannattelua. Öisin nukutaan ensin sikeästi 3-4 tuntia. Sitten syödään ja nukutaan kevyemmin loppuyö välillä tankaten. Kevyen unen vaiheeseen tuntuu kuuluvan ihme hölpöttelyä ja punnaamista, joten meikäläisen herkät unet on jääneet aika vähälle. Onneksi höpöttely ei miehen unia vie. Niin - ja onneksi pieni ei itke öisin! Asiat on siis varsin mallillaan. Päiväsaikaan päikkärit vedetään yleensä puolenpäivän korvilla ja iltaisin seurustellaan ja ollaan virkeimmillään.

Iskän syli on maailman paras paikka. Siinä voisi kölliä vaikka kuinka kauan ja vain tuijotella iskää tai ottaa tirsat. Nipalla onkin kyllä ihan paras iskä, mun sydän meinaa ihan pakahtua ylpeydestä, niin hieno isä mun mies meidän vauvalle on!

Neuvolassa tuumattiin viime viikolla, että kovin on tarkkaavainen ja seurallinen tämä meidän pieni. Ja reippaasti oli kasvanut! Eli kaikki mallillaan. Tuolla se nyt ähisee sängyssään noita omia juttujaan, täytynee lähteä katsomaan, joko sitä ollaan herätty vai ähistäänkö silmät kiinni.. :D

Mukavaa uutta viikkoa, pus moi!



3/01/2015

Vauvapiste kodinhoitohuoneessa


Letkeetä sunnuntaita! Meillä on vietetty rentoa päivää ulkoilun ja pannareiden syönnin merkeissä. Huomenna mies palaa kokonaan takaisin töihin ja meillä alkaa vauvan kanssa ihan oma arki. Jännittää, millaiseksi arki ja päivät tulevat muodostumaan!

Kuten kerrottua, me ei hankittu vauvaa ja sen vaippojen/vaatteiden vaihtoa varten mitään erityistä hoitopöytää. Meillä kun on kodinhoitohuoneessa, kylpyhuoneen välittömässä läheisyydessä, sen verran pöytätilaa, että meinataan sillä tilalla pärjätä. Niin ja varmaan niitä vaatteita ja vaippoja tulee vaihdeltua myös sängyllä, olohuoneen matolla yms. tosi ergonomisissa paikoissa ja asennoissa.

Tietysti mun piti saada just se hoitoalusta, johon olin silmäni iskenyt kiinni jo syksyllä ja elefantti-teemallahan taas jatkettiin. ;) Hoitoalustan viereen seinälle iskettiin siirrettäviä (testattu on ja irtoaa seinästä hyvin!) värikkäitä Muumi-tarroja, joita Nipsu voi vaipan vaihtelun yhteydessä tiirailla. Toisella puolella alustaa onkin sitten kaikki pelit ja pensselit puhdistusta ja hoitoa varten. 

Ikean käteviin laatikoihin sisällytettiin vaippoja, rasvoja, hiusharja, kynsisakset, harsoja, pyllypyyhkeitä yms. tarpeellista, jonka on hyvä löytyä käden ulottuvilta. Joukossa myös ystäviltä saatuja hupikortteja, kuten "Vapaudut vaipanvaihdosta" -kortti ja muovikäsineet & pyykkipoika kurapesua varten. :D



Kylpytarvikkeet (amme, lelu ja öljy sekä kylpypyyhe) sijaitsevat kylpyhuoneessa eli metrin päässä vaipanvaihtopisteestä.

Tila hoitoalustalle ja tilpehöörille saatiin, kun siirrettiin koirien tavarat eri paikkaan. Nykyään Ciran ja Filjan ruokatörpöt ja lelukori majailevat sulassa sovussa vauvapisteen vieressä, kodinhoitohuoneen toisella, kauemmalla, tasolla.

Mjaa, puuttuukos tästä pisteestä jotain oleellista teidän mielestä? Jonkin verran jouduin jo muutoksia vauvan kotiuduttua tekemään; huomasin nimittäin pyyhkeiden ja harsojen menekin ja tarpeen olevan niin suuri, että tyhjensin hoitoalustan yläpuolella sijaitsevan kaapin ekan tason ja sijoitin sinne kaikki talosta löytyvät harsot, kuolalaput ja pyllypyyhkeet. Kyllä on viime viikkoina pyykkikone laulanut! ;)